Kalajoen Maalausliike on vuonna 1968 perustettu tasoite- ja maalaustöihin

erikoistunut yritys. 

Vuonna 1979 yritys siirtyi kokonaan Edvin ja Tenho Tokolan omistukseen,

ja näin syntyi perheyritys Kalajoen Maalausliike Tokola.


Yrityksemme perustaja Edvin Tokola tunnettiin oikeudenmukaisena ja luotettavana miehenä

Vuonna 1968 Edvin Tokola perusti

maalausalan yrityksen Kalajoelle.

Alkuvuosina Edvinillä oli myös mukana

yhtiökumppaneita.

Vuonna 1979 yritys siirtyi kokonaan Tokolan perheelle, kun

muut yhtiökumppanit jäivät pois ja 

Edvinin poika Tenho tuli mukaan yritykseen peruskoulun päätyttyä.

Näin syntyi perheyritys Kalajoen Maalausliike Tokola!

Tenho ja Miika Tokola

Vuonna 1986 Edvin siirtyi eläkkeelle ja Tenho siirtyi 

yrityksen johtoon. Edvin toimi kuitenkin alkuun hyvin vahvana

taustavaikuttajana ja siirsi osaamistaan jälkipolville.

Näillä opeilla Tenhon oli hyvä jatkaa menestynyttä perheyritystä.

Edvinin ja Tenhon vahvalla kokemuksella oli suuri merkitys sille, että selvisimme

90-luvun lamasta kunniakkaasti.

Tenhon aikana yritys on kasvanut ja vahvistunut.

Tenhon poika Miika Tokola oli isänsä tapaan mukana

yritystoiminnassa heti peruskoulun jälkeen.

Vuonna 2018 oli Miikan vuoro siirtyä vetovastuuseen ja

Tenho siirtyi vuorostaan taustalle tukemaan yrityksen toimintaa.

Näin on syntynyt 

Värikästä elämää jo kolmannessa polvessa!